C2 Smart Light – älykäs valaistuksen ohjaus
Valoa tarpeen mukaan tarkoittaa, että valaistus mukautuu aikaan, käyttöön ja olosuhteisiin. Valoa on siellä, silloin ja sen verran kuin sitä tarvitaan. Näin vähennät energiankulutusta ja valosaastetta sekä pidät valaistusverkon hallinnassa yhdestä paikasta.

Katu- ja tievalaistuksen ohjaus
Katu- ja tievalaistuksessa turvallisuus ja toimintavarmuus ovat lähtökohta, mutta valoa ei silti tarvita kaikkialla täydellä teholla ympäri vuorokauden. Valaistusta voidaan ohjata keskitetysti ajan, liikenteen ja olosuhteiden mukaan aina yksittäiseen valaisimeen asti. Reaaliaikainen valvonta tuo samalla näkyvyyden valaistusverkon tilaan ja vikoihin. Näin energiaa säästyy ja ylläpito tehostuu turvallisuudesta tinkimättä.

Aluevalaistuksen ohjaus
Pihoilla, puistoissa, satamissa ja teollisuusalueilla valaistuksen tarve vaihtelee ajan, käytön ja olosuhteiden mukaan. Valaistusta voidaan ajastaa, himmentää ja ohjata esimerkiksi liikkeen perusteella niin, että valoa on oikea määrä oikeassa paikassa. Näin energiankulutus ja turha valaistus vähenevät samalla, kun alue pysyy turvallisena ja toimivana.

Liikuntapaikkojen valaistuksen ohjaus
Kentät, ladut ja muut liikuntapaikat ovat käytössä vain osan ajasta, mutta valaistus voi kuluttaa energiaa silloinkin, kun käyttäjiä ei ole. Valaistus voidaan yhdistää varauksiin ja aikatauluihin tai ohjata todellisen käytön mukaan. Käyttäjät saavat tarvitsemansa valon silloin, kun sitä tarvitaan. Samalla energiankulutus, käyttökustannukset ja ympäristöön leviävä turha valo vähenevät.

Sisävalaistuksen ohjaus
Myös sisätiloissa valaistuksen tarve muuttuu käytön, läsnäolon ja vuorokaudenajan mukaan. Automaattinen ohjaus mukauttaa valaistuksen tilan todelliseen käyttöön ja vähentää tarpeetonta energiankulutusta. Samalla valaistus palvelee käyttäjiä ilman jatkuvaa manuaalista säätämistä.

Ratkaisu ei jää toimitukseen
C2 Care pitää ratkaisun toimintakykyisenä myös käyttöönoton jälkeen. Suunnittelusta ja käyttöönotosta ylläpitoon, valvontaan ja tukeen. Saat kumppanin koko ratkaisun elinkaarelle.

Referenssit
Tutustu asiakaskohteisiin
Asiantuntijat apunasi

Jani Lind
Etelä-Suomi, Myynti- ja markkinointijohtaja
Julkinen sektori




