Sisävalaistuksen ohjaus

Toimii myös vaativissa olosuhteissa
Kylmyys, kosteus, pöly ja suuret lämpötilavaihtelut asettavat valaistuksen ohjaukselle omat vaatimuksensa. C2 Smart Light on suunniteltu toimimaan myös haastavissa ympäristöissä, kuten jäähalleissa, teollisuustiloissa ja muissa tiloissa, joissa tavallinen sisävalaistuksen ohjaus ei välttämättä riitä.

Valoa vain sinne, missä sitä tarvitaan
Suurta hallia tai muuta tilaa ei tarvitse valaista kokonaan täydellä teholla, jos käytössä on vain osa siitä. Valaistusta voidaan ohjata alueittain läsnäolon ja käytön perusteella. Näin käyttäjillä on tarvitsemansa valo ja tyhjät alueet voidaan pitää himmennettyinä tai pimeinä.

Valaistus seuraa tilan käyttöä
Valaistus voidaan automatisoida tilan aukioloaikojen, varausten tai muun käytön mukaan. Esimerkiksi harrastushallissa valaistus voidaan nostaa oikealle tasolle harjoitusvuoron ajaksi ja palauttaa sen jälkeen perustasolle. Ympärivuorokautisessa tilassa valaistus voi puolestaan mukautua automaattisesti asiakasliikenteeseen ja vuorokaudenaikaan.

Palvelusopimusasiakkaille
Tukea ympäri vuorokauden
Kun tarvitset apua, meiltä vastaa ihminen. C2 Care pitää huolen siitä, että saat tukea myös käyttöönoton jälkeen. Tutut asiantuntijamme tuntevat järjestelmät ja auttavat, kun jokin mietityttää tai tilanne vaatii nopeaa reagointia. Meidän kanssamme et jää yksin.
