C2:lla on yli 20 vuoden kokemus älykkäistä kaupunkiympäristöistä ja valaistuksen ohjauksesta osana yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria. C2:n järjestelmillä ohjataan valaistusta laajasti Suomen kunnissa, kaupungeissa ja valtion teillä. Valaistuksen on toimittava oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, kaikissa olosuhteissa ja ympäristöissä. Tässä työssä C2 on lunastanut paikkansa asiantuntijana, luotettavana kumppanina ja palveluntuottajana.
Kiinteistö- ja toimitilaturvallisuus on tälle osaamiselle luonteva seuraava askel. C2 laajentaa osaamistaan turvallisuuteen ja kehittää turvallisuusliiketoimintaansa pitkäjänteisesti.
Reijo Tiilikaisen nimitys on osa C2:n strategista panostusta turvallisuuden ja turvallisuusliiketoiminnan kehittämiseen. Organisaation vahvistaminen jatkuu myös tulevilla rekrytoinneilla.
C2:n toimitusjohtajalla Janne-Pekka Karttusella on yli 14 vuoden kokemus yksityisen turvallisuusalan palveluista ja teknologioista. Hänen mukaansa C2:lla on vahva pohja kasvaa kiinteistö- ja toimitilaturvallisuuden palveluntarjoajana.
”Omistajamme Hansab Group on toimittanut korkean turvallisuustason ratkaisuja muun muassa Baltiassa. Tavoitteenamme on hyödyntää konsernin parhaita käytäntöjä ja kokemusta C2:n turvallisuusliiketoiminnan kehittämisessä Suomessa ja Pohjois-Euroopassa. Hansabin tavoitteena on tehdä elämästä helpompaa. Meille se tarkoittaa, että emme tuo markkinoille vain uusia teknologioita, vaan haastamme myös totuttuja tapoja tuottaa turvallisuuspalveluita”, Karttunen sanoo.
Turvallinen ja sujuva toimintaympäristö
C2:n turvallisuusliiketoiminnan kehittämisessä lähtökohtana on asiakkaan kokonaisvaltainen tarve, ei yksittäinen teknologia tai ratkaisu. Tavoitteena on palvelumalli, joka kokoaa tarvittavan osaamisen ja palvelut asiakkaalle hallittavaksi kokonaisuudeksi.
Tavoitteena on suojata ihmisiä, omaisuutta ja toiminnan jatkuvuutta. Kehityksen painopisteitä ovat nykyisten ratkaisujen lisäksi kiinteistö- ja toimitilaturvallisuus, tilannekuvan johtaminen, kulunhallinta, hallittu saapuminen ja liikkuminen, kaluston hallinta, ajoneuvoliikenteen fyysinen suojaus sekä kiinteistön ja ympäristön turvallinen ja sujuva toiminta.
Palveluliiketoimintaa rakennetaan vaiheittain asiakkaiden tarpeiden ja toimintaympäristöjen mukaan. C2:n tavoitteena on vähentää asiakkaan hallittavaksi jääviä rajapintoja ja tehdä turvallisuudesta sujuvampaa ihmisille sekä helpommin hallittavaa organisaatiolle.
Reijo Tiilikainen tuo C2:lle 46 vuoden kokemuksen monipuolisista turvallisuusalan tehtävistä. Uudessa tehtävässään hän osallistuu C2:n turvallisuuden ja turvallisuusliiketoiminnan strategiseen kehittämiseen ja kasvun edellytysten vahvistamiseen.
”C2:lla on vahva asiakaspohja ja pitkä historia kriittisen infrastruktuurin palveluntuottajana. Kun tähän yhdistetään Hansab Groupin osaaminen, tuki ja kansainvälinen kokemus, C2:lla on aito mahdollisuus kasvaa Suomen turvallisuusalaa uudistavaksi toimijaksi. On innostavaa liittyä uuteen joukkueeseen ja päästä hyödyntämään Hansab Groupissa testatuista konsepteista saatua kokemusta C2:n turvallisuusliiketoiminnan kehittämisessä. Turvallisuus ei ole vain kustannus. Se on toiminnan mahdollistaja”, Tiilikainen sanoo.
Valmiudet vahvistuvat vaiheittain
C2:lle myönnetty turvallisuusalan elinkeinolupa luo perustan turvallisuusliiketoiminnan kehittämiselle. Seuraavaksi C2 valmistautuu hakemaan riippumattoman sertifiointielimen SETI Oy:n TU-turvaurakoitsijasertifikaattia sekä pääsyä Finanssiala ry:n murtohälytysjärjestelmiä toimittavien liikkeiden luetteloon.
C2:n valtakunnallinen palveluorganisaatio sekä Hansab Groupin yli 400 asiantuntijan osaaminen ja kansainvälinen kumppaniverkosto luovat vahvan pohjan turvallisuusliiketoiminnan kehittämiselle Suomessa.
C2 Smart Security -webinaari avaa, miten fyysinen turvallisuus rakentuu kerroksittain ulkokehältä kohti suojattavaa ydintä: lue artikkeli ja katso tallenne.
Onko sinulla annettavaa seuraavaan vaiheeseemme?
Rakennamme C2:n turvallisuusliiketoimintaa nyt. Kaikkia tulevia tehtäviä ei ole vielä nimetty, mutta tiedämme tarvitsevamme lisää alan osaamista, kokemusta ja uusia näkökulmia.
Lisätietoja
Janne-Pekka Karttunen
Toimitusjohtaja, C2
+358 400 938 267
janne-pekka.karttunen@c2smartlight.com
Reijo Tiilikainen
Senior Advisor, C2
+358 400 416 707
reijo.tiilikainen@c2smartlight.com
