fbpx

Nojaamme tukevasti digiin ja seuraamme herkeämättä sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Emme kuitenkaan pyllistele perinteisimmillekään medioille. Uskomme, että tärkeintä on luova idea ja valitsemme toteutustavan sen mukaan, mikä vahvistaa ideaa entisestään. Siksi pysymme aina uteliaana erilaisille tavoille toteuttaa mainontaa. Asiakkaamme ovat sekä läheltä että kaukaa. Jokaiselle olemme kuitenkin vain yhden klikkauksen päässä! Asiakkaidemme myötä olemme kasvaneet huipuiksi erityisesti teknologiateollisuuden, koulutuksen ja paikan markkinoinnissa.

Parhaat ideat syntyvät ihan todistetusti yhdessä. Olemmekin koonneet timanttisen jengin, jolla on erilaisia vahvuuksia. Porukkamme on kouluttautunutta – kaikilla on korkeakoulutus – ja ammattitaitoista. Olemme periksiantamattomia ja tahdomme kehittyä entistäkin paremmaksi. Etsimmekin aina mahdollisuuksia kouluttautua lisää ja oppia uutta.

Asiakkaidemme myötä olemme kasvaneet
huipuiksi erityisesti teknologiateollisuuden, koulutuksen ja paikan markkinoinnissa.

C2 Advertising jengi

Tiedämme puolestasi, mistä tilata esimerkiksi
spiikit, painotuotteet tai pakkaukset.

Huippujen omien tyyppien lisäksi elämme myös tiiviissä yhteistyössä sisaryrityksemme Contiumin kanssa. Contium auttaa yrityksiä maineen ja mielikuvien rakentamisessa – ja me jalostamme viestit markkinointiviestinnäksi. Lisäksi olemme koonneet ympärillemme alan parhaat yhteistyökumppanit. Tiedämme puolestasi, mistä tilata esimerkiksi spiikit, painotuotteet tai pakkaukset.

Puuttuuko sinulta koko tarina vai vain palanen? Niin tai näin, ole yhteydessä meihin!

Uskomme, että tärkeintä on luova idea ja valitsemme toteutustavan sen mukaan, mikä vahvistaa ideaa entisestään.