Menu

live-raportointi

# Loppuunmyyty, slutsåld, sold out!

14.10.2016

Nordic Business Forum haastaa yritystapahtumia siirtymään seuraavalle tasolle ja nostaa yleisön odotuksia pienempienkin eventien osalta.  

# Sisältömarkkinointi ja sosiaalinen media

Rintaa röyhistäen voimme sanoa, että sisältömarkkinointi ja sosiaalinen media ovat meidän ydinosaamistamme.

# Tapahtumamarkkinointi - Pop-up Pohjanmaa

Pop-up Pohjanmaa - tapahtumamarkkinointi

Kesäkuussa 2015 Pohjanmaan maakuntaliitto kokosi yhdessä Helsingin kaupungin kanssa Pohjanmaan parhaat palat ennen kokemattomaksi elämyspaketiksi, joka heräsi henkiin Helsingin ytimessä. Tavoitteena oli esitellä yhteisvoimin Pohjanmaan mahdollisuuksia ja menestystarinoita. C2 kehitti tapahtuman markkinoinnillisen ja viestinnällisen konseptin ja oli siten mukana projektin alusta asti.

Tapahtumamarkkinointi, ilme, sisältö (suomi, ruotsi, englanti) sekä sosiaalinen media (Facebook, Instagram ja YouTube) ennen tapahtumaa, tapahtuman aikana ja sen jälkeen olivat myös C2:n vastuulla. Helsinkiin soluttautunut CM-tiimimme piti huolen, että tapahtuman tunnelmat välittyivät Pop-up Pohjanmaan somessa suorana paikan päältä kuvien, videoiden sekä kävijöiden, esiintyjien, yrittäjien ja muiden toimijoiden haastatteluiden myötä. Seurauksena olivat tykkäykset, kommentit ja positiivinen pöhinä.

Pop-up Pohjanmaa sai inspiraationsa kuvakirjoista, joiden tarinat heräävät henkiin katsojan voimin. Interaktiivisen tapahtuman tarkoitus olikin juuri se, että vierailijat saisivat kokea Pohjanmaan kaikilla aisteilla – näkemällä, kuulemalla, haistamalla, tuntemalla, maistamalla. Iloinen ja värikäs pienois-Pohjanmaa oli kuin pala kaunista satua, joka ilmestyi Helsingin katukuvaan kertomaan elämästä Suomen onnellisemmassa maakunnassa.

# Kampanjasuunnittelu

Kampanja tehdään yleensä silloin, kun on haaste, joka halutaan ratkaista tai mahdollisuus, josta halutaan kertoa muillekin.

# Community Management

Sisältömarkkinointi tukee yrityksen toimintaa, kun sitä tehdään suunnitelmallisesti, monipuolisesti ja aktiivisesti.

# Tapahtuma - EnergyWeek

Vuosittain järjestettävä EnergyWeek on jo kansainvälisesti tunnettu tapahtuma, joka kerää maailman energiaosaajat Suomen energiapääkaupunkiin Vaasaan. Vuosina 2014 ja 2015 olemme vastanneet EnergyWeekin tapahtumailmeestä, websivusta sekä kehuja keränneen ennakkomarkkinointilehden ulkoasusta ja englanninkielisestä sisällöstä. Tapahtuman kävijöiden tiiviinä infopakettina toiminut lehti sisältää tärkeimmät tiedot tapahtumasta, sen aikatauluista ja alan asiantuntijoiden haastatteluja.

EnergyWeekin markkinoinnissa on satsattu someen. Community Management -tiimimme hoiti vuoden 2015 tapahtuman ennakkomarkkinoinnin LinkedInissä, Facebookissa ja Twitterissä, ja isompaa vaihdetta laitettiin silmään tapahtuman aikana, jolloin Community Managerimme osallistuivat EnergyWeekiin välittäen tunnelmia paikan päältä. Live-raportoinnista saatiin hyviä kokemuksia jo vuoden 2014 tapahtumassa. Reaaliaikainen ja aktiivinen twiittailu, päivien kohokohdista kertominen sekä kuvat ja videot takasivat, että sekä osallistujat että muut tapahtumasta kiinnostuneet pysyivät menossa mukana. Lisäksi suunnittelimme vuoden 2014 tapahtumaan applikaation, johon sisältyi tärkeimpien tapahtumatietojen lisäksi taskutuulivoimala.