Menu

kuvaussuunnittelu

# Video - Tervakoski Film

Kansainvälinen kondensaattorivalmistaja Tervakoski Film kehittää vaativia ratkaisuja mm. älyverkoille ja sähköautoille. Tekniikan lisäksi halusimme kuitenkin esitellä myös niitä ”sincere, passionate, professionals”, joita Tervakoski Filmillä on töissä.

Tammikuussa 2017 pakkasimme laukut ja lensimme Slovakian tehtaalle, jossa kuvasimme mm. ”Humans of Tervakoski Film” -henkisen videosarjan. Puhuvan pään ja pönötyksen sijaan halusimme panostaa tarinankerrontaan, jolloin tarinan päähenkilöä seurataan luonnollisella ja dokkarihenkisellä tavalla. Käsikirjoitimme, äänitimme, kuvasimme, ohjasimme ja toteutimme yhteensä 3 videoa. Tässä sarjan eka osa, jossa seuraamme TJ-Ilkan työpäivää, pukukopista tehtaalle ja toimistoon:

# Vuosikalenteri - Stormossen

Stormossenin kalenteri on himoittu painotuote, jota paikallisen jäteyhtiön asiakkaat odottavat innolla. Kalenteri postitetaan yli 100.000:lle asukkaalle ja löytyy myös monen yrityksen seinältä. Tämä kalenteri ripustetaan seinälle heti, kun vuosi vaihtuu! Fun fact: kun seinäkalenteri piti välivuoden vuonna 2013, monet asiakkaat suorastaan suuttuivat. Syy oli se, että suunnittelimme samalle vuodelle suuren kampanjan, jossa Stormossenin markkinointibudjetti jakautui hieman toisella tavalla.

Meillä on ollut ilo olla toteuttamassa Stormossenin seinäkalenteria jo vuodesta 2014. Olemme yleensä vastanneet visuaalisesta suunnittelusta, copywritingista (FI+SE) sekä valokuvien valitsemisesta. Tänä vuonna kuvasimme kuitenkin kaikki kalenterikuvat C2:n omassa studiossa. Koska kalenterin kantava teema on biojätteiden ja biokaasun yhteys, aiheet askarteltiin biojätteistä. Se vaati hieman kärsivällisyyttä ja sorminäppäryyttä, mutta olemme asiakkaan kanssa erittäin fiiliksissä lopputuloksesta!

Vuosikalenteri on myös suuren yleisön ensimmäinen mahdollisuus tutustua tarkemmin Stormossenin lähituotetuun biokaasuun, Gastorin, ilmeeseen. Jokaiselta kalenterisivulta löytyvä Gastor-logo sekä biokaasuun liittyviä ennakkoluuloja kumoavat ikonit ja tekstit ovat meidän suunnittelemia. We 💚 BIO!

 

# Checklist: Onnistunut video

30.11.2016

Ääni, kamera, käy! Onko videon tekeminen oikeasti niin helppoa? Tässä Mikon laatima lista jokaiselle, joka miettii videotuotantoja.  

# Muuttokampanja - Vaasan kaupunki

ARKI.
Jokapäiväinen elämä,
arkielämä, jokapäiväisyys,
tavallisuus, arkipäivä.

Suunnittelimme Vaasan kaupungille kampanjan, jonka tavoitteena on rakentaa myönteistä mielikuvaa Vaasasta, kohottaa tunnelmaa vaasalaisten keskuudessa ja houkutella Vaasaan uusia asukkaita. Nähtävyyksien sijaan kampanja keskittyy arkisiin asioihin, joita paikalliset jo arvostavat omassa arjessaan. Lisäarvoa tarjoava arki on kuitenkin se asia, joka oikeasti saa ihmiset viihtymään kotikaupungissaan.

Kampanjaidea: arki on kaunista

Fiilistelyvideoihin keskittyvä kampanja kuvaa arkea eri näkökulmista ja muuttaa tavanomaisen taianomaiseksi. Kuvitettu arkirealismi leipoo Vaasan hienouden arkisiin asioihin ja kertoo, miltä arki-ilta, arkiruoka, arkiliikunta ja arkirutiini näyttävät.

Tässä maistiainen siitä, miltä tavallinen, taianomainen päivä voi näyttää.
Arki on kaunista – vietä se Vaasassa!

# Yhteishaku 2016 kampanja - Vaasan yliopisto

Pääsimme jo toista kertaa toteuttamaan Vaasan yliopiston yhteishakukampanjan. Päätimme jatkaa vuonna 2015 lanseerattua konseptia (#tulevaisuudenmenestyjä), mutta annoimme tällä kertaa opiskelijoiden puhua. Suunnittelimme ja kuvasimme 10 videon sarjan, joiden aitoja tarinoita sovellettiin kaikkiin kampanjatoteutuksiin (mm. SOME, display, YouTube, ulkomainonta, printti). Vastasimme myös kaiken markkinointimateriaalin toteutuksesta (ilme, tekstit).

Tässä hieman kampanjatuloksia:

# kampanja saavutti oikean kohderyhmän huikealla läpikatselu- ja klikkausprosentilla
# seuraajamäärät kasvoivat huomattavasti somessa (Fb, Instagram)
# kampanjasivun melkein 100k vierailijoista noin puolet olivat uusia kävijöitä

Mikä parasta, asiakaskin on kampanjaan erittäin tyytyväinen. Katso kaikki kampanjavideot YouTubesta tai tutustu kampanjan suosituimpaan videosisältöön (alla), joka keräsi reilusti yli 18 000 näyttöä:

 

# Videoblogi: Vaikuttava vuosikertomus

10.12.2015

Mikset toteuttaisi vuosikertomustasi Online First? Digitaalinen vuosikertomus on aina ajantasalla, kaikkien saatavilla ja sen sisältöjä on mahdollista hyödyntää helposti muissakin medioissa. Videoblogissamme Heidi kertoo nykyaikaisen vuosikertomuksen toteuttamisesta.  

# Visuaalinen ilme

Yrityksen kasvoina ulospäin toimii sen visuaalinen ilme. Hyvä visuaalinen ilme kestää aikaa, koukuttaa yleisönsä ja on uskottava.

# Videoblogi - Automaa

Automaa - videoblogi

Automaa on vaasalainen autoliike, joka halusi ottaa uudet keinot käyttöön. Päätimme pistää itse automyyjän rattiin ja lähetimme C2 Community Management -tiimin taltioimaan ajokokemusta näyttävään videoblogiin. Sisältömarkkinoinnin avulla Automaan asiakkaat voivat nyt koeajaa autoja kotisohvalta. Videoblogi on täydellinen mahdollisuus tutustua ominaisuuksiin, joita ei edes tiennyt tarvitsevansa.

# Yritysilme

Onnistuneimmilla brändeillä on olemassa tarkkaan harkittu yritysilme, josta kohderyhmällä on olemassa vahva mielikuva.

# Markkinointi-ilme - Junkkari

Junkkari - markkinointi-ilme

Brändiuudistuksen (ilme, websivu) jälkeen C2 suunnitteli Junkkarille täysin uuden markkinointifilosofian. Samalla siirsimme myös Junkkarin piirroshahmona tunnetun ”Jullen” valokuvamaailmaan ja muutimme perinteisen puukkojunkkarin uuden ajan farmariksi. Markkinointi-ilme ”A Good Way to Work Hard” erottaa yrityksen MSK Groupin muista brändeistä. Astetta kovempi asenne upposi Junkkarin nuorentuvaan kohderyhmään ja nykyään verkkokaupassa myydään mm. myös ”A Good Way to Drink Hard” -tuoppeja. Kippis!

# Asiakaslehti

# Videomainonta

Videomainonta kasvattaa jatkuvasti suosiotaan, koska se on kustannustehokas ja tv-mainontaa paremmin kohdennettava vaihtoehto.

# Kampanjasuunnittelu

Kampanja tehdään yleensä silloin, kun on haaste, joka halutaan ratkaista tai mahdollisuus, josta halutaan kertoa muillekin.

# Lajittelukampanja - Stormossen

Vuonna 2012 Stormossen uudisti lajitteluprosessinsa niin, että jätteet tulisi lajitella biojätteeseen ja poltettavaan jätteeseen. Saimme tehtäväksi muuttaa yli 100 000 ihmisen päivittäiset rutiinit – kahdessa kuukaudessa.

Suunnittelimme kaksiosaisen ja monikanavaisen kampanjan: ”Lajitteluun jää koukkuun”. Mainontaa varten kuvasimme stop motion -animaation, jossa parkkipaikan autot lajitellaan värin mukaan ja pyysimme pienen pojan järjestämään hiekkalaatikon lelut. Lisäksi suunnittelimme bannerin, joka toimii samalla 8-bittisenä pelinä, ”Waste Commander”, joka opetti salakavalasti pelaajan erottamaan poltettavat jätteet ja biojätteet toisistaan. Leikkimielisen lähestymistavan tarkoituksena oli tehdä lajittelusta helppoa ja hauskaa.

Kahden kuukauden aikana levitimme kampanjaviestiä somen, printin, ulkomainonnan ja videomainonnan avulla. Kampanja keräsi yhteensä 10,8 miljoonaa näyttöä, 3 633 klikkausta sekä 405 uutta tykkääjää Facebookissa. Lehti-ilmoituksissa ja ulkomainoksissa olleita QR-koodeja skannattiin yhteensä 106 kertaa, bannerit saivat yhteensä 320 000 näyttöä ja YouTube-videoita katseltiin kampanja-aikana yhteensä 2 096 kertaa.

Lisäksi Stormossenin tiedottamiskampanja palkittiin vuoden 2012 Etelä-Pohjanmaan tiedonkylväjävakka-palkinnolla.

# Ilme - Stormossen

Contiumin vuonna 2012 toteuttaman brändikartoituksen jälkeen C2 sai tehtäväkseen uudistaa Stormossenin ilmeen. Pelkäksi kaatopaikaksi mielletty ympäristöpalveluyritys halusi olla vastuullinen edelläkävijä, jonka energinen olemus helpottaa ihmisten elämää.

Teimme ilmeestä kaatopaikan vastakohdan: iloisen, helposti lähestyttävän ja värikkään. Limittäiset värikentät symboloivat toiminnan läpinäkyvyyttä ja logon luonnolliset elementit – aallot, pilvet, auringonnousu – ohjaavat puolestaan ajatukset jatkuvasti kehittyvään kierrätystoimintaan.

Suunnittelimme Stormossenille myös uuden kuvapankin, jossa eri jätelajit kuvattiin siisteinä kollaaseina. Toisin sanoen ilme rikkoo perinteisiä kaatopaikkamielikuvia monella tasolla. Lisäksi olemme rikastuttaneet uutta ilmettä monipuolisen kuvituksen avulla.