Menu

konserni-ilme

# Olisiko silmäkarkkilakon aika?

25.09.2016

Kuvien, värien ja muotojen pitäisi aina lähtökohtaisesti kertoa oikeita asioita oikeille ihmisille. Asiakkaat eivät kuitenkaan välttämättä pidä samasta silmäkarkista, kuin brändin edustajat. Tässä blogissa opit miten voit neuromarkkinoinnin avulla suunnitella visuaalisen viestintäsi niin, että se tavoittaa kuluttajien alitajunnan.  

# Videoblogi: Yritysilmeen uudistus ja suunnittelu

23.11.2015

Logo kiteyttää asiakkaan brändin yhteen kuvaan ja on yksi sen näkyvimpiä osia. Meidän avulla voit tehdä eheän ja aikaa kestävän ilmeen uudistuksen tuotteelle, kampanjalle tai yritysilmeellesi.  

# Visuaalinen ilme

Yrityksen kasvoina ulospäin toimii sen visuaalinen ilme. Hyvä visuaalinen ilme kestää aikaa, koukuttaa yleisönsä ja on uskottava.

# Yritysilme

Onnistuneimmilla brändeillä on olemassa tarkkaan harkittu yritysilme, josta kohderyhmällä on olemassa vahva mielikuva.

# Websivut - EPV

Energiatuotannon moniosaaja EPV Energia Oy luotti toiseen moniosaajaan, eli meihin, uudistaessaan verkkosivunsa vuoden 2014 alussa. Tuloksena syntyi raikkaat ja responsiiviset websivut, joiden yhtenäinen ilme vahvistaa EPV:n ja sen tytäryhtiöiden asemaa uuden ajan energiayrityksinä.

# Jokaisella meistä on tarinansa

19.08.2015

Monivuotinen asiakkaamme Vaasan ammattikorkeakoulu, tuttavallisemmin VAMK, on siitä erikoinen, että olemme päässeet uudistamaan heidän ilmeensä jo kaksi kertaa. Tällä kertaa kirjoitimme uudelle ilmeelle myös tarinan, joka toimii graafisen ohjeiston johdantona.  

# Ilme - MSK Group

MSK Group koostuu neljästä eri tytäryhtiöstä: peräkärryjä valmistava Juncar, maa- ja metsätalouskoneita valmistava Junkkari, turvaohjaamoja valmistava MSK Cabins sekä monipuolisia muoviosia valmistava MSK Plast. Contiumin luotsaaman brändiuudistuksen jälkeen C2 uudisti konsernin ja tytäryhtiöiden ilmeet uuden strategian mukaisiksi. Uudistimme myös kaikkien konserniyritysten websivut. Selkeän muotokielen ja raikastetun väripaletin ansiosta MSK:n ja tytäryhtiöiden yhtenäinen ilme viestii entistä vahvemmin modernista ja kansainvälisestä konsernista, jolla on jalat maassa, mutta tavoitteet korkealla.